Talven runoja

27.02.2019

Veljeni Leijonamieli

Helmikuun kalvas valo
viiltää raon keittiösi sameaan ikkunaan.
Sinä havahdut
ja katsot minua ensimmäisen kerran.

.....................

Sinä haluat
hypätä kielekkeeltä toiselle,
vaikka niiden välissä
on syvä rotko,
jolta ei ole paluuta.

Ennen lähtöäsi sanoit,
että olet hypännyt jo kerran,
etkä pudonnut.

Sinä et katso taaksesi,
et näe meitä.
Sinä et kuule meitä
omalta huudoltasi
kun putoat.

Ja vain kaiku sinun nimestäsi
jää meidän uniimme.
................................

Kauhu kevään valosta

lukitsi sinut nahkojesi sisälle,

mutta ojensit silti kätesi

kohti aurinkoa

kuin anoen.

Pieni poika sisälläsi huusi,

mutta kukaan

ei ehtinyt

pysähtymään.

.....................

Talven kuorma sulaa mielen päältä
ja päivät muuttuvat kevyemmiksi.
Silmät ovat väsyneet,

mutta niissä välkehtii pieni valo.