ETTET UNOHTAISI NIMEÄSI 

ilmestyy keväällä 2021

Lupaus Jaltalla -kirjani sai paljon myönteistä palautetta suoraan lukijoilta. Moni heistä lähetti sähköpostia ja kirjoitti vaativansa jatkoa. He halusivat tietää, mitä kirjan päähenkilöille (minulle ja Antille) sitten tapahtui. Niinpä ryhdyin tuumasta toimeen. Keräsin eteeni kaikki 1980-luvun valokuvat ja kirjeet, ja ennen kaikkea runot, joita tuon vuosikymmenen alussa syntyi runsaasti. Runot johdattivat suoraan niihin tunteisiin, joita tuolloin koin. 

Halusin taas olla avoin,  kertoa vuosille 1983-1991 sijoittuneet tapahtumat, niin kuin tuo reippaasti alle kolmekymppinen nainen ne koki. Keskeisiä teemoja kirjassani ovat tuoreen aviomiehen kotoutuminen uuteen maahan, perhe-ja työelämä sekä lähisukulaisten kohtalot, ennen kaikkea oman äitini. Hänen syöksykierteensä vaikutti nuoren perheemme elämään enemmän kuin tuolloin tajusinkaan. 

Äidistä kirjoittaminen ei ollut helppoa. Monta kertaa mietin, onko oikein olla näin avoin. Mutta kun käsikirjoitus oli valmis, olin valtavan helpottunut, ja aivan kuin olisin tuntenut kevyen henkäyksen olkapäätäni vasten ja kuullut äidin kuiskauksen "Teit ihan oikein kirjoittaessasi tuon kaiken".

Tapahtumat etenevät kronologisessa järjestyksessä, mukaan tulevat myös maailmaa mullistaneet tapahtumat, etenkin Neuvostoliiton romahtaminen, jonka vaikutukset tuntuivat myös omassa perheessämme.

Kirjan kustantaa jälleen REUNA, kts. www.reunalla.fi  



 

Kirjoita kirkkaasti siitä, mikä satuttaa eniten, sanoi Hemingway

Ettet unohtaisi nimeäsi -kirjani julkaistaan huhtikuussa. Nyt on meneillään viimeiset viilaukset huippupätevän kustannustoimittajan kanssa. Hänen tekemästään työstä olen valtavan kiitollinen, koska itse olen jo melko sokeutunut tekstilleni.

Käsikirjoitus pitää sisällään liki 40 000 sanaa, mutta teksti syntyi yllättävän nopeasti. Kertomus oli elänyt minussa jo kauan ja kaipasi vihdoin ulospääsyä. Kirjaan oli pakko ottaa mukaan sukulaisia, joiden elämät limittyivät pääaiheeseen eli Andrein ja minun tarinaan. Vaikeinta oli kirjoittaa äidistäni. Kun mietin, miten kirjoittaa kipeistä muistoista oli ohjenuoranani Ernest Hemingwayn sanat, jotka menivät jotenkin näin: Kirjoita kirkkaasti ja kovaa siitä, mikä satuttaa eniten. Mistä lienee olinkaan lukenut tuon, mutta se auttoi. Apuna kirjoitustyössä minulla olivat myös kulloiseenkin ajankohtaan liittyvät runoni, valokuvat sekä kirjeet.

Mietin kirjoittaessani, säilyykö ihmissuhde, vaikka ihminen on edesmennyt. Lopulta tulin siihen tulokseen, että säilyy. Niin kauan kuin toinen pysyy ajatuksissa, on meillä voimassa oleva ihmissuhde - vaikkakin yksipuolinen, tai kuka sen tietää. Ehkä äitini, samoin kuin muut kirjan edesmenneet sukulaiset hymyilevät hyväksyvästi tuolla jossain. He tietävät, etten halunnut tahrata heidän muistoaan, vaan kirjoittaa heidät juuri sellaisina kuin heidät tuolloin koin.

Vaikeat ihmissuhteet eivät ole kirjan pääteema, vaan kahden nuoren ihmisen kasvu ihmisinä, aviopuolisoina ja yhteisen perheen perustajina. Tarinan alussa minä olen 22-vuotias ja Andrei (jota kutsun Antiksi) 29. Lupaus Jaltalla -kirja päättyi siihen, kuinka Antti saapui Leningradista Suomeen kahden matkalaukun kanssa, ja tästä jatkuu suoraan Ettet unohtaisi nimeäsi.

Kun yritin lukea omaa tarinaa ulkopuolisin silmin, mietin monta kertaa, että tapahtuiko tämä todella. Kyllä tapahtui, ja nyt nostan hattua kirjan päähenkilöille!

Kirjaa voi tilata ennakkoon täältä:

https://reunalla.fi/products/ettet-unohtaisi-nimeasi 

Miksi kirjoittaa fiktiota, kun oikeassa elämässä tapahtuu mielenkiintoisia ja merkittäviä asioita, sanoo siippani usein. Olen samaa mieltä ja siksi kirjoitinkin omasta elämästäni, ja myös hänen. Eräänä päivänä tajusin kirkkaasti sen, että meidän tarinamme ansaitsee tulla kirjoitetuksi, kaikkine merkillisine käänteineen. Miksi? Ehkä siksi, että...